Yrityshistoria

Joutsan Kiinteistöhuolto- ja talonmiespalvelu JOKITA Oy on Joutsassa toimiva kiinteistöhuoltoyhtiö. Yhtiön toiminimi rekisteröitiin 1.8.2001 ja varsinaisen toimintansa se aloitti 8.9.1998 ensin ”yhden miehen” kommandiittiyhtiönä. Ensimmäinen ”ulkopuolinen” työntekijä tuli maaliskuussa 1999.

Työvälineet olivat tuolloin ripoteltuna ”pitkin kyliä”. Paperihommat hoituivat Teron tekemänä kotinurkissaan illan hämärtyessä tai aamun sarastaessa...

1.8.2001 JOKITA Ky muutettiin pohdintojen jälkeen Oy:ksi.

Vuoden 2002 loppupuolella ostimme hallirakennuksen teollisuusalueelta, jolloin saimme keskitettyä kaiken toiminnan ja kaluston saman katon alle. Samasta rakennuksesta löytyi myös toimistotilat ja työntekijöiden sosiaalitilat.

Keväällä 2003 aloitimme rakennuskoneiden vuokraustoiminnan. Samoihin aikoihin kolme työntekijää kävi vartijatyön perusteet-kurssin (100 h) Heinolassa. Kaksi jatkoi vielä opiskeluaan suorittaen osan turvallisuusvalvojan ammattitutkinnosta saaden pätevyyden vastaavan hoitajan tehtäviin. Kesällä 2003 kaksi työntekijää suoritti kiinteistöhoitajan perustutkinnon loppuun. Vuoden 2003 lopussa yksi työntekijämme aloitti kiinteistöhoitajan tutkinnon oppisopimuksella tavoitteena valmistua kesäkuussa 2005.

17.12.2003 oli myös merkittävä päivä yhtiöllemme. Sisäasiainministeriö myönsi tuolloin vartioimisliikeluvan.

Toimenkuvamme laajentui uudelle alueelle tammikuussa 2004. Solmimme silloin Joutsan kunnan kanssa sopimuksen turvapuhelinpalveluista ja saman vuoden toukokuussa vanhustentalon ruokakuljetuksista.

Toukokuussa 2004 aloitti yhtiössä työnsä myös ”sihteeri-Tarja”. Jo aiemmin hän oli satunnaisesti autellut veljeään paperihommissa vapaapäivinään tai lomalla ollessaan.

Vuoden 2005 alkupuolella laajensimme reviiriämme vartiointipuolella lähikuntiin; Hartolaan ja Sysmään.

6.4.2005 teimme muutoksia kaupparekisteriin;
perustettiin aputoiminimet JOKITA kotisairaanhoito- ja hoivapalvelut sekä JOKITA vartiointi- ja turvapalvelut. Tarkoituksenamme oli aloittaa kotisairaanhoito- ja kotipalvelutoiminta Joutsa-Luhanka-Leivonmäki-sektorilla.

18.4.2005 aloitti kiinteistöhuoltajan oppisopimuskoulutuksen vartijatutkinnon omaava henkilö.

1.6.2005 Lääninhallitukselta tuli lupa yksityisen kotisairaanhoitopalvelujen tuottamiseen